koti
Emilia Hämäläinen
27 tammikuuta 2019
Kodin merkitys on ihmiselle perusolettamus. Se liitetään usein paikkaan, osoitteeseen, maalliseen omaisuuteen – asuntoon ja taloon. Koti on paikka, jossa on turvassa ja se sitoo sinut olemaan jotain sosiaalisesti ja fyysisesti.
Minulla on aina ollut koti.
Sen toteaminen tuntuu itsestäänselvältä, mutta ymmärrän myös erityisaseman. Minulla on aina ollut koti perheeni kanssa. Sitten, kun muutin omilleni 19-vuotiaana, olen kerennyt asumaan useammassa asunnossa. Asunto ei aina ole ollut priima. Kuitenkin aina on ollut paikka, jonne palata päivän jälkeen.
Tiedän myös miltä tuntuu asua paikassa, joka ei tunnu kodilta ja josta toivoo pois. Se tunne on yllättävän musertava. Siksi kodin tunne on tärkeää.
Tulevaisuudessa haaveilen valoisasta, tehdasrakennukseen luodusta loft-huoneistosta. Toisaalta vielä myöhemmin haluaisin kotoisan puutalon natisevin lautalattioin. Keittiön ikkunasta näkyisi omenapuita. Haaveilen myös kakkosasunnon rakentamisesta Islannin erämaille tai jonkun saarivaltion vuoristoille.
Kuitenkin nykyisin koen kodin määritelmän laajemmaksi kuin vain huoneisto tai talo. Kodin tunne ei synny maalista ja hienosta keittiöstä. Koen oloni hyväksi siellä, missä on muistoja ja jossa on meille tärkeitä ihmisiä. Olin missä vain, koen oloni kodiksi, kun saan yhdenkin tärkeän ihmisen hetkeksi vierelleni. Koti on monia asioita. Koti on minulle myös abstrakti käsite.
”Koen kodin määritelmän laajemmaksi kuin vain huoneisto tai talo.”
Tällä hetkellä olohuoneemme on täynnä pahvilaatikoita, sotkua ja televisio ilman tasoa keskellä lattiaa. Ikkunat tuijottavat koruttomasti takaisin, kun ne menettivät verhot ympäriltään. Sitä huomaa katsovansa tyhjiä nurkkia uusin silmin – kuin ne näkisi ensimmäistä kertaa. Sitä on myös tehnyt ihmeellisiä löytöjä omista kaapeistaan ja hämmästellyt pölyttyneitä aarteita. Samalla päätin, että sanon ei turhalle materiaalille – ei enää ikinä, lupasin. Tänään katsoin ikkunasta edessä kohoavaa taivasta sekä kaunista vastapäistä naapuritaloa. Tajusin, että näkymä tulee toistumaan jatkossa vain verkkokalvollani. Täällä on paljon muistoja.
Illanistujaisia, joiden nauru heijastuu edelleen seinissä – beer bong otteluita sekä pinjatan lyömistä kaulimella. Ainainen sohvakulma, johon käperryin myös nyt kirjoittamaan tätä tekstiä. Keittiön nurkkaus, johon kasasin ruokaostokset. Se spotti olohuoneesta, josta kesäaamuisin tuijotin taivasta haaveillen. Ja kylpyhuone ilman lattialämmitystä, jolloin suihkuun tekee mieli mennä pilkkihaalari päällä. Tulee ikävä myös yläkerran naapuria, joka soitti aina sitä paskaa musiikkia.
Meillä on muutto tulevana keskiviikkona. Koti jää toiselle löydettäväksi. Kodiksi tekemiselle. Olen elänyt muutoksessa hyvin hajamielisesti ja tajusin tällä viikolla päivien vähenevän. Kuuluisa muuttoilmoitus on myös unohtunut.
Olen muuttanut ennenkin. Yksin ja poikaystäväni kanssa. Meidän perheessä tästä on muodostunut jo vitsi, sillä siskoni kanssa ollaan muutettu ristiin jo parin vuoden välein. Tämä muutto on silti tähän astisesti jännittävin, sillä itse jään puoliksi ilman omaa asuntoa. Omasta tahdostani kylläkin. Lähden hetkeksi vähän kauemmas ja asunnosta luopumisesta tuli ainoa vaihtoehto. Toinen meistä tosin on löytänyt jo täydellisen uuden lattia pläntin itselleen. Kaikki on siis hyvin.
Silti, tuntuu aina haikealta jättää totuttu paikka jälkeen ja katsoa uuden asukkaan kantaen pahvilaatikoita jälkeesi, aloittaen uuden kappaleen sinulle totutussa ympäristössä.
Kotia ei menetä koskaan. Vain ympäristö sen luomiselle vaihtaa olemustaan.
HAMALAINEN 