pelko, ajatuksia
Emilia Hämäläinen
7 helmikuuta 2019
Koen, että pelko on läsnä vain henkilökohtaisella tasolla. Pelko ei ole todellista. Se on mielemme luoma illuusio. Se on kuitenkin niin iso tunne, että se saa konkreettisen muodon – naamioiden itsensä sittemmin asioiksi, joita pelkäämme.
Pelko on ehkä isoimmista asioista maailmassa, joka saa ihmiset jättämään tekemättä asioita. Tämä aivojemme luoma tunne vaikuttaa meihin niin paljon, että se muovaa merkittävästi elämää. Kaikki kanavoivat pelkotilojaan eri tavalla, toinen sietää tunnetta enemmän ja toinen välttelee sitä. Pelko on inhimillinen olotila, eikä kukaan ei pääse yhtään vähemmällä – uskon. Siksi on myytti sanoa, että olisi olemassa yksilö ilman pelkoa. Pelko ei ole merkki heikkoudesta.
Heitin joskus aikoja sitten esimerkin: Jos ihminen pelkää vettä, mutta tekee laskuvarjohypyn, onko ihminen rohkea vai pelkuri?
Mutta, kun kuitenkin – esimerkki sai minut pohtimaan kahta minun lähtökohdastani katsottua ääripäätä. En pelkää vettä, mutta laskuvarjohyppyä pelkään. Jälkimmäisen koen rohkeana tekona. Puhuin henkilökohtaisesta tasosta juuri tästä syystä, ettei pelkoja voi verrata keskenään. Oli sitten kyse yksi jäämisen pelosta tai fobia käärmeisiin – ei se pelon muoto, vaan sen taustalla sama aiheuttaja.
”Oli sitten kyse yksi jäämisen pelosta tai fobia käärmeisiin – ei se pelon muoto, vaan sen taustalla sama aiheuttaja.”
Minulla on pelkoja.
Pakonomainen verkostoituminen – sellaiset, joissa pysty olemaan oma itsensä. Korkeat paikat. Matkustelu (lähinnä paikka, jossa iskee hieman isompi kulttuurishokki). Hämähäkit. Esiintyminen. Isot muutokset elämässä.
Zombit (mainitsen tämän, koska puhumme realistisista peloista).
Näitäkin isompi pelko on näiden asioiden jättämättä tekeminen. Oma henkilökohtainen haasteeni on ollut näiden asioiden tekeminen pelosta huolimatta. Useat näistä ovat kehittyneet jo normeiksi elämässäni, eivätkä pelota enää. Tämäkin on tosin tulos vain asioita päin juoksemisesta.
Silti tiedän varsin hyvin, miltä tuntuu kangistava pelko. Sellainen, ettet tiedä mitä teet ja paniikki iskee. Jotkut tilanteet ovat olleet mielestäni naurettavia, ja no olen kyseenalaistanut juuri niin kuin ei pitäisi omaa pelkotilaansa. Jokin pieni ääni päässä yrittää silti tsempata, ja usein se on auttanut monesta haasteesta eteenpäin.
Sitten on niitä asioita, joita pelkää, mutta sillä ei ole väliä. Esimerkiksi hämähäkki pelko ei ole hankaloittanut elämääni. Korkeissa paikoissa pystyn olemaan, jos en koe tippumisen tunnetta. Zombeja ei ole vielä näkynyt katukuvassa. Kaikkia pelkoja ei tarvitse voittaa, jos ne eivät haittaa omaa menemistään. Tähän uskon minä.
Eikä mitään pelkoa tarvitse voittaa, jos se sopii omaan elämään. Pitää osata suhteuttaa pelot suhteessa omiin tavoitteisiin.
Silti koen, miten tärkeää on hypätä myös pois mukavuusalueelta.
Kuten Dan Rather totesi kerran: ”Courage is being afraid but going on anyhow.”
HAMALAINEN 