hiljaisuus
Emilia Hämäläinen
27 maaliskuu 2019
Hiljaisuus oli joskus itsestäänselvyys. Luolamiehille hiljaisuus oli elinehto – melu olisi voinut altistaa saalistajille. Nykyihmiselle se on hypetyksen arvoinen trendi.
Sanoisinko, että siitä on tehty nykyisin hyvin haastavaa. Ei mahdotonta, mutta haastavaa. Hiljaisuuden eteen joutuu usein näkemään vaivaa. Tavoitettavuus ei katso paikkaa ja aikaa. Puhelimet, some ja ympäri maailman kulkeva verkko, joka yhdistää meidät toisiimme. Jatkuva häly ja sen tuoma informaatio sykli, joka pitää meidät mukana menossa. Emme ole tottuneet hiljaisuuteen enää – tulevat sukupolvet sitäkin vähemmän. Koska vuorovaikutus tapahtuu yhtä useammin virtuaalisesti, hiljaisuuden vaatimat säännöt kokevat muutoksen.
Tein kyselyn aiheesta Instagramiin. Tulokset olivat hyvin tasaisia:
Onko sinulla tarpeeksi aikaa olla hiljaa ja yksin?
55 % EI
45 % KYLLÄ
Tasainen tulos. Iso osa kykenee nauttimaan tarpeeksi hiljaisuudesta. Toinen, enemmistö sitä jää kuitenkin kaipaamaan. Jotta tilannetta voisi analysoida tarkemmin, pitäisi olla tiedossa lähtökohtia ja syitä. . Lisäksi jokaisella on oma henkilökohtainen mittari.
Pidätkö hiljaisuudesta?
9 % EI
91 % KYLLÄ
Suurin osa pitää hiljaisuudesta, pieni prosentti kertoi toista. Kysyin tätä juuri siksi, että tiedän olevan paljon ihmisiä, ketkä eivät hiljaisuudesta nauti.
Lopputulos: tarvitsemme enemmän hiljaisuutta ja mahdollisuuksia siihen!
Mutta miten?
Hiljaisuuden löytäminen voi tuntua yksinkertaiselta. Kun suljet laitteesi, lähdet lenkille metsään. Istut huoneessasi hiljaa, keskittyen hengitykseesi. Jooga tai itse testaamani Taichi ovat myös hyviä. Usein hiljaisuuden tarve johtuu työstä. Ystäväni kertoi, kuinka heidän työpaikalla on sovittu tietty aika, jonka voi käyttää rentoutumiseen työn välissä. Mennä esimerkiksi hierontaan päivän aikana. Tällainen tapa toisi useammalla työpaikalla positiivisia vaikutuksia. Ruokatunnin lisäksi annettaisiin mahdollisuus hiljentyä hetkeksi.
Hiljaisuus ei ole aina niin helppo löytää. Sen takia lähdetään myös pois kotoa.
Hiljaisuus on luksus, josta ollaan valmiita maksamaan maltaita. Suurkaupungeista matkustetaan Pohjoismaihin hakemaan rauhaa ja nollaamaan aivot. Ihmisen tekevät joogamatkoja Intiaan, matkoja Kiinan temppeleihin (löytyy myös omalta bucket listaltani) ja sademetsiin kuuntelemaan luonnon ääniä. Jos rahasta ei ole pulaa, löytyy vaihtoehtona vuokrata oma saari. Nykyään yhä useampi tekee reissuja yksin, koska haluaa keskittyä omiin ajatuksiinsa.
New Yorkissa metrot ovat hiljentymisen pyhiä paikkoja. Maankamaralla, kun melua ei pääse karkuun, ainakaan kaupungin ytimessä. Myös Kööpenhaminassa oli lähijunassa osasto, jossa ei saanut puhua. Toisaalta talot kohoavat yhä korkeammalle ja suurkaupungeissa, joillain on etulyöntiasema paeta maankamaran melua karkuun.
Hiljaisuuden määrä subjektiivinen kokemus. Yksilön saavutus hiljaisuuden saralla on liitoksissa myös lähtökohtaan. Työnkuva, asuinpaikka, luonne. Joku vaatii hiljaisuutta enemmän kuin toinen. Joku voi nauttia meluisasta kahvilasta, kuunnella musiikkia, olla itse hiljaa. Toisaalta toinen tarvitsee täyttä hiljaisuutta. Tässä piilee myös se, ero, kun jotkut kokevat kirjaimellisen hiljaisuuden (hiljaa olemista, mutta verkossa omalla laitteella) yhtä pätevänä kuin todellisen hiljaisuuden (pois kaikesta häiriöstä.)
Siksi hiljaisuus voi tuntua myös ahdistavalta. Kuten luin erään artikkelin, missä asiaa oli tutkittu. Ihmiset kammoksuvat, jos ei ole virikkeitä ympärillä. Tämä on yhteydessä tylsyyden tunteen vieroksumiseen.
Vastasin itse kyselyyni, etten aina hiljaisuuteen ole päässyt, vaikka siitä pidänkin. Haaveilen omasta liikuteltavasta eko-mökistä. Voisi paeta mökkihöperöksi parin kuukauden välein – satoi tai paistoi. Olen herännyt nyt omaan tilanteeseeni. Todennut kontrastin omassa hiljaisuudessa. Mitä se on nyt ja mitä se oli pari kuukautta sitten. Mitä hiljaisuus merkitsee minulle. Mitä minä vaadin siltä.
Pari kuukautta sitten sosiaalisen median käyttö oli minulla hyvin minimaalista. Työpäivän päätteeksi en pystynyt enää venymään sen kanavien informaatio-oksennukseen. Sosiaalinen media tosin on itselläni minimaalinen prosentti muutenkin. Sama tilanne oli kaikessa oikeassa vuorovaikutuksessa. Toisaalta nyt, kun vuorovaikutus muuten on minimissä, energiaa riittää siihen ja muuhun viestittelyyn eri tavalla. Hiljaisuutta ja vuorovaikutusta kohtuudella, jos niin voi ajatella.
Ihmistä ei ole luotu hälyyn, vaikka tietyt yksilöt sen hallitsevatkin paremmin kuin toiset. Siitä syntyy loppuun palamista, sillä ihmismieli tekee jotain sille epäominaista. Jatkuva tavoitettavuus on lisännyt ongelmia. Se, että hiljaisuutta täytyy lähteä etsimään ja suunnitella siihen aikaa, on taas suuri ristiriita. Se ei saisi olla niin. Jos tavoitettavuus vaatii meitä nykyaikana enemmän, myös hiljaisuus vaatii enemmän. Hiljaisuuden pitäisi olla itsestäänselvyys. Meille kaikille.
Ja koska se ei ole, siitä täytyy tehdä.
HAMALAINEN 