(KEKSI OTSIKKO)


minä
Emilia Hämäläinen

8 tammikuuta 2020

Ne puhuvat uusista aluista ja uudesta minästä. Tässä vaiheessa ihmisen nahan alta syöksyy kuin paranneltu 2.0 versio entiseensä. Lytätään se vanha nahka jonnekin pölyisen penkin alle, ja noustaan ylös vähän ryhdikkäämmin. Uudenvuoden tuoma ideologia on kieltämättä kaunis, ihanteellinen sanoisinko. Kun heräät uuteen aamuun ja olet kironnut kirjoittaessasi edelleen vuosiluvuksi edellisen, toteat, että kyllä se tästä. Ihminen tarvitsee kuin tilikauden, jonka päättyessä käy läpi kuluneen vuoden kirjanpitonsa, onnistumisensa ja läksynsä. En keksinyt tälle tekstille otsikkoa. Samaten en myöskään pystyisi kutsumaan kulunutta vuottani vain yhdellä lauseella.

Kun kello kajahti 00.00 ja vielä vähän myöhemmin, 00.43, ei, en ollut vielä uudelleen syntynyt.

Olin itse asiassa aivan päissäni.

Meinasimme unohtaa katsoa kelloa, kunnes halausta, ja onnitteluja alkoi kuulua ympäriltäni. Vieressäni oleva laittoi pullonsa kiertoon väkijoukkoon. Olimme päätyneet eräisiin teknobileisiin vanhaan teollisuusrakennukseen. Tunnelma oli katossa, ja ympärillä olevat näyttivät onnellisilta. Näin henkilöitä, joita en ollut nähnyt hetkeen. Näin tuttuja kasvoja, uusia kasvoja. Muistan ajatelleeni, kuinka onnekas olen, että voin olla juuri tällaisena tässä nimenomaisessa hetkessä. Ja siitä olin kiitollinen.

”Kun kello kajahti 00.00 ja vielä vähän myöhemmin, 00.43, ei, en ollut vielä uudelleen syntynyt.”

Säästän teidän suuremmalta syvälliseltä sepustukselta, jossa kerron pääkohdat vuodestani. Pettymykseni on myös suuri: tänäkään vuonna en ottanut tatuointia, voittanut lotossa tai julkaissut esikoisromaaniani. Sen sijaan, irtisanoin työpaikkani, sain sen takaisin, olin hetken vain minä ja reppuni sekä myöhemmin sain pidettyä kotini kasvit hengissä. Olen kiitollinen jokaisesta tärkeästä ihmisestä, joita ilman vuoteni olisi ollut kuin Forrest Gump ilman Jennyään. Oma nahkani ei tuntunut uudenlaiselta, mutta se alkoikin tuntua mukavammalta. Vuoden saldo: monta kuppinuudelia ja ainakin tuplasti kävelyaskeleita. Hain myös paljon töitä, ja aloitin avoimessa yliopistossa. Sain identiteettikriisin, joten leikkasin hiukseni.

Lupaan, minä yritin olla sepustamatta.

Edelleen mielessäni pyörivät sanat, kun eräs porukastamme kehui minua cooliksi. Hän viittasi minua tanssimassa nahkapaidassani, cowboy henkisillä kengilläni, punaviinipullo kädessäni. En tiedä, ehkä hän yritti saada kulauksen pullostani. Ja ne samat totesin itselleni uudelleen. Jokainen meistä on kuitenkin oman elämänsä coolein läsnäolija.

Ja niihin sanoihin haluan toivottaa myös sinulle mahtavaa tulevaa vuotta!

Kuva: Toni Repo www.tonirepo.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.