
vuorovaikutus
Emilia Hämäläinen
15 tammikuuta 2020
”Miksi tulit tänne maapallolle?”
”Todennäköisesti nauttimaan pizzasta sekä oman itseni upeudesta.”
Näin saattaisi kuulua oma vastaukseni.
Mitä sinä vastaisit yllä olevaan kysymykseen?
Ideaali, hyvinkin hauska, jonkun myös syvälliseksi saava lause. Siihen ei välttämättä heti keksi vastausta. Eikä siihen olekaan tarkoitus osata vastata. Lähinnä sen tarkoitus on saada toinen pohtimaan sen perimmäistä merkitystä.
Huomasin, eräällä tuttavallani kirjoittaja Ester Perelin jakaman tekstin Instagramissa. Tekstissä mietittiin sitä, kuinka usein esittelemme itsemme vain sen perusteella, mitä teemme. Unohdamme kertoa, kuka olemme ja mitä ajattelemme. Puhumme tylsistä asioista, jonka takia puolitutun näkeminen kadulla voi olla tuskaisa kokemus. Keskitymme enemmän asioihin, kuin ihmisiin. Aloituslause on erään tekstin kommentoijan suusta. Hän käyttää tätä kohdatessaan ihmisiä.
”Unohdamme kertoa, kuka olemme ja mitä ajattelemme.”
Samaan pohdintaan päädyin, kun työpaikkani pikkujouluissa päätin kysellä toisella toimistolla työskentelevän kollegani kuulumisia.
”Haluatko rehellisen, vai small talk -vastauksen?”
Hän kysyi minulta yllättäen.
Small talk on tyystin yleinen tapa kommunikoida ympärillään, ei niin läheisten ihmisten kanssa. Useilla saattaa olla valmiina jo tyyli, jolla johdatellaan keskustelusta toiseen. Tällä ulkoa opetellulla (ehkä huomaamattaan) lauseella pääsee hyvin pitkälle, ja ainakin irtoamaan pakollisista vuorovaikutustilanteista. Small talkin tarkoitus ei ole pureutua syvemmälle toisen elämää – sen tarkoitus on vain luoda vastine, luoda pinnallista vuorovaikutusta ja osoittaa olevansa läsnä. Sen on tarkoitus olla kivutonta ja kepeää.
Minä sen sijaan, pidän enemmän oikeista keskusteluista, ihmisten kanssa, jotka jakavat mielipiteitään ja ajatuksiaan.
”Jotka tuovat esille rohkeasti myös tabuja, joista kaikki eivät kykene, eivätkä halua keskustella.”
Jotka saattavat olla kanssani eri mieltä, ja joilta voin oppia uutta. Jotka tuovat esille rohkeasti myös tabuja, joista kaikki eivät kykene, eivätkä halua keskustella. Ja jotka kertovat, jos ovat juuri olleet kaksi kuukautta sairauslomalla johtuen työuupumuksestaan tai masennuksestaan.
Pidän enemmän siitä aidosta vastineesta, jonka joku minulle luottaa, kun kysyn kuulumisia. Ja siksi pyysin kollegaani kertomaan rehellisesti kuulumisiaan.
Sillä vaikka töissä on ikuinen kaaos tai anopin menovilkas 60-vuotis risteily kuulostavat jännittäviltä, haluan tietää mitä sinulle kuuluu.