kirjoittajalta
Emilia Hämäläinen
3 huhtikuuta 2020
Isäni löysi muutama viikko sitten työkoneensa kätköistä kirjoittamani tekstin. Olin kirjoittanut tekstin ala-asteikäisenä. Avasin kolmisivuisen tiedoston hieman hämmentyneenä, sillä edelleen koen pakokauhua avatessani vanhoja tekeleitäni. Kyseisessähän ei ollut mitään järkeä – mutta puhdasta mielikuvitusta ja loistavaa luovuutta. Juuri sellaista lapsenmielistä kevyttä kerrontaa, jossa oli kuitenkin ripaus ihan oikeaa ajatustakin. Asioiden keksiminen onkin ollut taitoni siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran sain innoissani näppiksen eteeni. Olin lapsena se, joka vietti paljon aikaa yksin kirjoittaen. Kiinnostuin yhä enemmän tunnettujen kirjailijoiden fantasiasaagoista, ja sain niistä hirveästi omaan mielikuvitukseeni. Saatoin myös pitää ala-asteella esitelmän Legolaksesta – tosin tuolloin olin niin ujo, etten saanut sanaa suustani.
”Olin lapsena se, joka vietti paljon aikaa yksin kirjoittaen. Saatoin myös pitää ala-asteella esitelmän Legolaksesta – tosin tuolloin olin niin ujo, etten saanut sanaa suustani.”
Todellinen fangirl vuosimallia -94. Ei mennä siihen.
Pidin pitkän tauon kirjoittamisesta ja sitä jatkui parikymppiseksi asti. Tuntui että näinä aikoina yritin etsiä polkujani ja päädyin liiketalouden markkinoinnin pariin. 2016 valmistuin tradenomiksi ja työelämään päästyäni, alkoi hahmottumaan entistä enemmän vain kirjoittamiseen liittyvä sivusto. Ennen tätä olin keskittynyt kirjoittamaan lifestyle -tyylisesti. Tämä sivuraide kuitenkin ajoi minua kohti sitä samaa vanhaa harrastusta, joka oli odotellut aivolohkossani oikeaa hetkeä näyttäytyä. Tuolloin olin vielä aika kauan hukassa oman intuitioni kanssa, ja tuntui, että olin menossa vain omituisille vesille.
Sitten koin havahtumisen. Käännekohta, joka ajoi minut yhä lähemmäs omia juttujani. Keväällä 2019 Irtisanoin vakituisen työpaikkani, pakkasin rinkkani ja lähdin yksin kiertämään Eurooppaa (ajattelin kirjoittaa tästä paremman jutun…sekin vielä kesken). Viivyin matkallani neljä kuukautta, kirjoittaen läppärini uumeniin (aka pöytälaatikkoon). Saan usein tuttaviltani kyselyitä, että mitä kirjoitan, jos en tätä sivustoa. En oikein itsekään tiedä, mutta toivon, että saan jotain järkevää joskus valmiiksi. Minulla on paha tapa pitää tällaiset keskeneräiset asiat vain itselläni – hys siis tältä erää.
Kyseinen edistyi mukavasti samalla, kun kolusin kahviloita niin Berliinissä kuin Portossa – tämä oli todella hetki, jota tarvitsin.
”Tuntuu kuin tämä sivustoni olisi kaiken luovuuteni kehto, jossa korostuvat monet pienet teot ja ajatukset – tämä on minulle todella tärkeä paikka!”
Nykyinen sivustoni alkoi muotoutua viime vuonna. Huomasin innostuksen bloggaamisesta vähentyneen ja itse tekstin tuottamista vain lisääntyneen. Aloinkin panostamaan enemmän tekstilliseen sisältöön, karsien pois muun. Tällä hetkellä löydät täältä ajatuksiini viittaavia tekstejä sekä runoja, jotka ovat uusin innovaatio luovuudessani.
On hienoa, kuinka myös kaikki reissuiltani ottamat kuvat ovat löytäneet paikkansa täällä luoden haluaamani tunnelmaa tekstien kylkeen. Ne saattavat näyttää vain kuvilta, mutta niitä on kerätty muutaman vuoden ajan niin monesta paikasta. Tuntuu kuin tämä sivustoni olisi kaiken luovuuden kehto, jossa korostuvat monet pienet teot ja ajatukset – tämä on minulle todella tärkeä paikka!
On rikkaus se todeta ääneen ja tunnistaa itsestään tällainen haaveileva ja syvästi tunteva taiteilijasielu. On ollut aikoja, jolloin olen puskenut kohti aivan vääriä asioita, koska tämän tunnistaminen on ottanut aikaa. Ja vaikka olosuhteiden pakosta toinen jalkani on vielä hieman siellä epäominaisessa ympäristössä, olen matkalla kohti omia asioitani. Tai ainakin näin oma intuitioni kertoo – eikös se olekin se punainen lanka elämässä?
Tällä hetkellä tasapainottelen päivätyössäni kiinteistöalalla, tämän sivuston sekä avoimen yliopiston välillä. Suomeen palatessani olin hautonut ajatusta opinnoista. Kuin sattumalta löysin maininnan kirjallisuuden opinnoista ja syksyllä 2019 ilmoittauduin ensimmäiseen avoimen yliopiston opintokokonaisuuteen.
Like I said, I’m on the way to the unknown.
Suurin inspiraatio kaikkeen tulee ympäriltäni. Olen siinä onnellisessa asemassa, että minulle on todella upeita ja rohkeita ihmisiä tukenani. Olen Instagramin kautta löytänyt kirjoittamiseen liittyviä tilejä – toisten jakama sisältö tuo itselle hurjasti ideoita.
Toivottavasti jäät seurailemaan tekstejäni, kerro kommenteissa ihmeessä itsestäsi, jos sinä jaat kanssasi tämän harrastuksen!
X Emilia
HAMALAINEN 