SIELLÄ, MISSÄ MINÄ ALAN


hyvinvointi, mieli
Emilia Hämäläinen

24 toukokuuta 2020

Kerran eräältä viisaalta ihmiseltä kysyttiin, missä hänen rajansa alkoivat.

Hän vastasi asiaa sen miettimättä: ”Siellä, missä minä alan.”

Tämä viisas ihminen kykeni rehellisyyteen itsensä kanssa ja täten myös pystyi antamaan muille aidosti itsestään. Hän osasi kohteliaan kieltäytymisen tavan ja toisaalta myös myöntymisen itseään kuunnellen. Ennen tämän tajuamista, jokainen rajan yliveto ja sieltä pois kulkeutuminen muiden kustannuksella oli vähitellen saanut hänet etääntymään itsestään. Hän ei tunnistanut kehon tuomia väristyksiä ja ahdistuksen kolotusta rinnassaan. Lopulta eräs syysilta, hän tuijotti kattoon ja yritti muodostaa mäntykuvioista selkeitä rajoja. Se oli aluksi tuntunut vaikealta, mutta vuosien päästä, rajoista tuli pysyviä. Mäntykuviot vaihtuivat hänen itsensä alkamiskohtaan. Siellä, missä hänen auransa loisti vahviten sekä mihin se päättyi ja antoi tilaa muille kaltaisilleen.


Missä ovat minun ääriviivani ne kauniit? Tunnistanko ne varmasti?

Pari mitätöntä kysymystä, jotka kysyin viimeksi tänään itseltäni. Paitsi, että ne eivät ole mitättömiä: jos en tiedä rajojani, kuinka kuvittelen pystyväni löytämään täyttä potentiaaliani, itseäni itselleni.

”Mäntykuviot vaihtuivat hänen itsensä alkamiskohtaan. Siellä, missä hänen auransa loisti vahviten sekä mihin se päättyi ja antoi tilaa muille kaltaisilleen.”

Enkö vyöry yli uomien, jos en niitä löydä?

Tietäen sen, että elämässä tuskin koskaan tuntee tai tietää tarpeeksi, uskon, että niiden tunteminen on perusedellytys hyvän elämän elämiseen.

Ehkä meidän täytyy ensin koetella rajojamme, jotta tiedämme, missä ne kulkevat.

Näin pohti ystäväni kysyttäessä, kuinka hän käsitti omat rajansa. Arjen tekemisen uupumus, jolloin kaikkea oli vain kuuluisasti liikaa, ajoi heräämiseen. Oma hyvinvointi ei kestänytkään enää edes sitä vähää, mihin se oli aiemmin niin hienosti taipunut. Tällaisesta kokemuksesta selviämisen jättää jäljen omaan sisimpään.

Toinen ystäväni kertoi yleisesti, kuinka tunnollisena ja osaavana henkilönä, on ottanut työpaikallaan harteilleen asioita, jotka ovat vieneet aikaa omilta vastuilta. Jokainen meistä tietää, kuinka siellä joutuu ajoittain pitämään huolta, mitkä tehtäväalueet kuuluvat itselle ja mitkä toisaalta muille organisaatiossa. Kun olimme keskustelleet rajojen pitämisestä, kertoi hän ylpeänä seuraavana päivänä siirtäneen hänelle kuulumattoman asian toiselle taholle.

Pohdin välillä, uskallanko sanoa riittävästi ei.

Tähän väliin voimme antaa pienen hurrauksen ja ottaa itse opiksi.

Olen opetellut luomaan rajaa oman rauhoittumiseni puitteissa.

Seurustelen upean ihmisen kanssa ja koska asumme omissa asunnoissamme, saamme rauhaa omalle olemiselle. Olen huomannut, kuinka tärkeää on antaa toiselle tämän vaatimaa tilaa. Koska kyseessä on seurustelusuhde, korostuu tässä tietysti myös ajan järjestäminen yhteiselle tekemiselle. Tulevaisuudessa meillä on haaveissa etsiä taas yhteistä asuntoa, joka tuo meille kummallekin uutta oppia.

Muut ihmiset ympärilläni tietävät, etten sovi ahkeraan näkemisiä ja pyrinkin suuremmat jutut sopimaan tarpeeksi riittävällä varoitusajalla. Yleensä viikonloput ovat otollisempia tällaisien toteutukselle.

Pohdin välillä, uskallanko sanoa riittävästi ei.

Usein sen myöntäminen saattaa leimata negatiivisessa sävyssä aivan turhaan. Siksi tekisi mieli sanoa, että uskallan, koska varmasti olisi mukava lukea tekstiä aiheesta sellaiselta kirjoittajalta, joka on jo kokenut ahaa-elämyksen. Koska tarkoitus on pysyä rehellisenä, sanon, että sitä pitäisi harjoitella – ottaen huomioon tapauskohtaisuuden. Jos tilanne tulisi äkillisesti saattaisin syyllistyä valitsemaan kivuttomamman vaihtoehdon, ehkä ristiriitojen pelossa? Joita tiedoksesi vihaan eniten kuin mitään. Mietin myös, kuinka voisin kuunnella tarkemmin olotilaani, enkä väsyneenä raahautuisi ystävän tapaamiseen. Toisaalta, jos kyseessä on Airbnb majoittaja, joka kavalasti yrittää saada minulta perättömästi korvauksia, pystyn puolustamaan asiaani (kyseinen todettiin lopulta minun edukseni!)

”Tärkeä pohdittava asia itselläni on, kuinka saan tarpeeksi aikaa luovalle mielelleni.”

Harvemmin tätä nykyä olen kuitenkin kohdannut todella radikaaleja ristiriitoja tai muita palveluksia, joita joutuisin miettimään toistamiseen. Siitä olen kovin onnellinen. Niiden ilmeneminen (voisin jopa sanoa) positiivisessa sävyssä ravisuttaa elämäni mutkattomuutta – opettaen omaa valmiuttani niihin reagoida.

Kuitenkin se, missä koen edistyneeni aiemmasta, en koe enää niin suurta syyllisyyttä kääriytyä yksinoloon.

Silti omien tuntemuksien tarkasteleminen hektisessä arjessa on päivittäin mielen päällä. Voin rehellisesti myöntää, että varmasti jostain tekemisestä voisin karsia. Mietin, kuinka saan tarpeeksi aikaa luovalle mielelleni. Kun olen työstänyt paljon, toinen tärkeä seikka on antaa mielen levätä. Tosin tietty elämänvaihe liittyy tähän niin suuresti ja luulen, että asioiden edetessä, myös se tulee helpottumaan.

Uskon, että vielä riittää harjoiteltavaa omien rajojen pitämisessä, niin työelämässä kuin henkilökohtaisessa elämässä. Olisi helppo sanoa, että jokin asia vain on, kun se ei sitä koskaan ole.

Ehkä me kaikki voisimme oppia jotain tältä viisaalta ihmiseltä: rajani alkavat siellä, missä minä alan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.