Kuva: Joonas Repo Photography
ihmiset, puhe
Emilia Hämäläinen
1 heinäkuuta 2020
”hiljaisuus on voimakkaampaa
kuin sanat
joilla ei ole merkitystä
sanoissa elää myös vastuu
sillä ne ovat aina luoneet
mutta myös tuhonneet
kaikkea sitä kaunista
onko olemassa suurempaa paradoksia?”
”Ajatus kirjoittamiseen lähti liikkeelle siitä totuudesta, kuinka paradoksaalista on nähdä sanat kaiken sen kauneuden luojana ja siten myös kaiken sen kauneuden tuhoajana.”
Näin kirjoitin eilen julkaisemassani runossa.
Ajatus kirjoittamiseen lähti liikkeelle siitä totuudesta, kuinka paradoksaalista on nähdä sanat kaiken sen kauneuden luojana ja siten myös kaiken sen kauneuden tuhoajana. Sikäli, halusin puhua myös hiljaisuuden voimakkuudesta, kun vaihtoehtona on sanoa vain sanomisen vuoksi. Kuinka liian vähän tällaisia asioita tulee ajatelleeksi toimiessaan elämässään, sanat viitoittaen kaikkea tekemistä ja olemista?
Sanoilla on todella merkittävä asema kaikessa toiminnassa meidän keskuudessamme.
On oma päätös, mihin omia ajatuksiaan haluaa käyttää ja haluaako niillä kylvää sopua vai tuhoa. Entä se, osaako kuunnella toista, kun tilanne sitä vaatii. Positiivista tosin on se, että ajankohtaista keskustelua kuunnellessani, murrosta tämän osalta on jo tapahtumassa – terveellinen kriittisyys puheen merkityksiä kohtaan tapahtuu tälläkin hetkellä.
”Lähinnä tarkoitan sitä, että yleisen harhaluulon mukaisesti ihminen saattaa luulla, että vain jatkuvalla syötteellä tapahtuvalla puheella on merkitystä.”
Hiljaisuudesta puhuminen on itselleni kovin omakohtainen aihe. Ihmisenä, joka aika-ajoin jäsentelee herkemmin ajatuksiaan, saattaa huomata jäävänsä alakynteen kohdatessaan kovemmin puhuvan persoonan. En tällä tietenkään tarkoita, että temperamenttisempi ihminen puhuisi automaattisesti ohi suunsa – päinvastoin. Lähinnä tarkoitan sitä, että yleisen harhaluulon mukaisesti ihminen saattaa luulla, että vain jatkuvalla syötteellä tapahtuvalla puheella on merkitystä. Tällöin unohtaa ajatella, hengittää välissä. Se tekisi omasta ulosannista varmasti parempaa, sillä hetken pohtiminen ja siinä samalla muiden kuuntelu, rakentaa paljon rikkaampaa keskustelua.
Sanat parhaimmillaan luovat kauniita asioita.
Kun tapaat henkilön, johon rakastut hänen sanojensa vuoksi. Kun kuulet toisen puhuvan ja hänen sanansa luovat sinut uudelleen – värisyttävät jokaista soluasi. Tai, kun kamppailet itsesi kanssa ja toinen nostaa sinut, voimaannuttaen sinut sellaiseksi, jota ennen olit. Jokainen tarina sukupolvelta toiselle opettaa aiemmasta, jotta osaisimme tehdä jatkossa paremmin.
Minä rakastan sanoja. Ehkä koska silloin olemme kirjoittamisen ytimessä: sanat tekevät julki kaikki ne ajatukset, joita päässäni liikkuu. Se onkin minulle keino puhua ääneti, sillä koen kirjoittamisen itselleni helpommaksi tavaksi. Olen jo kauan sitten päättänyt, etten hiljene asioista, joilla koen olevan apua tietylle taholle tai itselleni. Meillä monella on paljon kokemuksia, joiden julkituominen on vain rikkaus – ja silloin parhaimmillaan korjaamme jotain, jonka ne samat sanat ovat ehtineet rikkoa.
HAMALAINEN 