ISLANTI PÄIVÄ 3

Viimeinen päivämme Islannissa keskittyi Reykjavikin kiertämiseen. Kuvia sieltä otin hieman laiskemmin, mutta tässä muutama. Kävimme muutaman nähtävyyden,  sekä kiertelimme upean arkkitehtuurin parissa.      Kävimme syömässä todella hyvässä brunssipaikassa, nimeltä Slippbarinn. Tarjolla oli paljon ajateltuja annoksia, sekä erikoisia yhdistelmiä (hyvää vaihtelua näille perus aamiaisbrunsseille, jotka kulkevat aina samaa kaavaa lihapullista salaatteihin). Pääruokana oli esimerkiksi terveelliseen pohjaan tehtyä pizzaa (vaikutti ruispohjaan tehdyltä) sekä kunnon kanaa / kalkkunaa kunnon kastikkeella. Ohessa kuva alkupala pöydästä ja alla kuva pääruoista sekä jälkiruoista. Brunssi oli hieman hintava ja maksoi 45 euroa. Suosittelen silti testaamaan Reykjavikissa käydessä.    On varmasti oletettavaakin, ettei Reykjavik jaksanut yllättää enää…

ISLANTI PÄIVÄ 2

Toisena päivänä suunnattiin auton nokka kohti etelää, josta löytyi uusia putouksia ja upeita maisemia. Voin vaan kuvitella, kuinka kauniita nuo maisemat ovat kesällä, sillä lumessakin ne näyttivät upeilta. Tämä reitti sykähdytti enemmän kuin Golden Circle. Yllä olevassa kuvassa ollaan aivan matkan alussa ja eräällä kielekkeellä. Siellä tuuli aivan kamalasti (kuten kaikkialla), mutta tuolla pidettiin auton ovista raivolla kiinni. Meitä varoiteltiin auton ovien irtoilusta tuulessa, joten se voi hieman kertoa sen voimasta.  Vesiputous Seljalandfoss.  Olimme etsimässä seuraavaa kohdetta ja jouduttiin menemään vahingossa pientä hiekkatietä. Olen huomannut, että vahingossa löytää upeita paikkoja ja tämä oli ehkä kaunein spotti koko reissusta. Törmättiin maalaistaloihin…

ISLANTI PÄIVÄ 1

Kotiuduimme Islannista muutama päivä sitten. Sanomattakin selvää, että kuvasaldo on valtava ja selviydyn juuri flunssasta…Haluan tähän alkuun kertoa vähän käytännön vinkkejä Islantiin reissua suunnittelevalle.    Valuutan vaihto: Me emme vaihtaneet rahaa Suomessa, enkä ole varma onko se jokaisessa Forexin konttorilla mahdollista. Suomessa Islannin kruunun kurssi on hieman vääristynyt, joten kannattaa nostaa käteistä vaikka lentokentältä.    Majoittuminen: Yövyimme mukavassa Airbnb:ssä Reykjavikin keskustassa. Erään omakotitalon kellarissa oli pari huonetta, joista yhdessä majoituimme. Vessa ja keittiö olivat yhteistä tilaa muiden majoittujien kanssa. Löydätte majoituksen täältä: Airbnb.    Hintataso: Joku kehui ennen reissua, kuinka kallista Islannissa on. Naurahdin ääneen, että onhan meillä täällä Suomessakin kallista….

ITALIA: VENETSIA

Venetsia on paikka, jossa täytyy käydä kerran elämässä. Kaupunki vajoaa hetki hetkellä, ja sen etenemistä on yritetty eri keinoin hidastaa. Tuntuu hullulta, kuinka noin vankan oloinen kaupunki on alun perin rakennettu miljoonien puupaalujen päälle.  Venetsia kelluu 118 pikkusaaren päällä. Perustukset seisovat mudassa, joka tuskin auttaa tilannetta. Itse historiahan on mysteerin peitossa; täysin varmoja ei olla kenen toimesta Venetsia on rakennettu. Tietysti arvailuja on tehty. Näin ensimmäisenä yönämme painajaista, että kaupunki alkaa vajota ja hukumme. Mukavia unia loman keskellä.  Venetsiassa on pakko käydä. Minulle riitti tosin vain tämä kerta. Onhan kaupunki kokoajan muuttumassa turistimpaan suuntaan, ja paikalliset siirtyvät mantereelle. Viimeinen päiväkoti…

ITALIA: VERONA

Ciao bella, Verona! Yhdeksi lempielokuvakseni lukeutuu Rakkauskirjeitä Julialle. Sen innoittamana Verona oli yksi kaupungeista, joihin oli pakko päästä. Verona kuuluu Veneton hallintoalueeseen ja on yksi Italian parhaiten säilyneitä historiallisia kaupunkeja. Oma fiilis päivän vierailusta jätti hyvän maun suuhun. Pieni ja turvallisen tuntuinen kaupunki, joka tuntui maalaiskaupungilta esimerkiksi Milanoon verrattuna. Vietettiin täällä yksi yö ja tässä ajassa ehti hyvin nähdä, mitä kaupunki pitää sisällään. Julian talo oli yksi tämän paikan nähtäviä juttuja. Ja niin oli monen muunkin turistin mielestä. Tuonne aukiolle oli sikäli kamala tungos ja siellä pienellä kärsivällisyydellä pääsi näkemään kaiken. Jo tuossa vaiheessa huomattiin, että aukio poikkeaa elokuvasta hieman…

ITALIA: CINQUE TERRE

Cinque Terre. Viidestä pienestä kylästä muodostuva alue. Kylät sijaitsevat joko kiellekkeillä tai meren rannan tuntumassa.  Tämä on luonnonsuojelualuetta pohjois-Italiassa. Cinque Terre on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Kylät ovat kalastajakyliä ja tämän huomaa kehutuista merenantimista, joita kannattaa maistaa. Monterosso on kylistä tunnetuin ja se turistimaisin. Tästä syystä valitsimme yöpymispaikaksi Vernazzan, joka oli selkeästi rauhallisempi, mutta jossa oli myös hyvä ranta. Muut kolme kylää ovat Corniglia, Manarola sekä Riomaggiore. Käytiin pyörähtämässä jokaisessa, ja tykästyttiin eniten Manarolaan sekä Vernazzaan. Kylät sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan, junalla parin minuutin per väli ja patikoiden tunnista pariin. Jokaisella kylällä on omat erityispiirteensä ja kannattaa miettiä mitä vierailulta haluaa….

ITALIA: MILANO

Haluaisin tehdä pienen briiffauksen meidän reissusta, joka toivottavasti voisi toimia jollakin hyvänä apuna omaa reissua suunnitellessa.  Olen jakanut tämän jutun muutamaan osaan, ja tässä aluksi pari pohjustusta reissusta sekä juttua Milanosta, ensimmäisestä paikastamme.   Junalla kulkeminen Italiassa: Hintataso vastaa hyvinkin Suomea. Riippuen kilometreistä matka voi kustantaa 8 eurosta 60 euroon. Mitä aikaisemmin matkat ostaa, sitä halvemmin ne voi saada. Tosin mekin ostimme aina suurin piirtein edellisenä päivänä, joten myös silloin löydettiin hyviä tarjouksia (esim. Veronasta Venetsiaan 8 euroa!) Toisaalta jos on monta vaihtoa voi se olla sitten hieman kalliimpaa, kuten Cinque Terrestä Veronaan, jonne meillä oli 4 vaihtoa (uskokaa tai…

DINNER AT PACIFIC 7, HELSINKI

People, you should visit in this place. You will not regret it. We found this place with terrible hunger, and we stepped in a bohemian restaurant. Still luxurious looking, but not anything too much. And the food was great, different, and they offered also a vegan choice (picture on the left). Prices were easy on the pocket and I liked the atmosphere (look at that aquarium!). Five stars from me.    FIND:  Pacific 7 Tyynenmerenkatu 7 00220 Helsinki http://www.pacific7.fi