3 KESÄKUUTA 2019

Mieti uni.

Uni, jota olet nähnyt ikuisuuden. Tai siltä se tuntuu.

Unessa olet omituisessa, kauniissa paikassa. Se ei ole kotisi, mutta pidät kaikesta, mitä näet. Et näe unessa tuttuja kasvoja. Kaikki on uutta. Erilaista. Se ei pääty, vaikka nipistät itseäsi. Uni tuntuu todellisemmalta kuin mikään aiemmista.

Sitten viimein heräät.

Rikot unen luoman kuplan ympäriltäsi. Hengität tuttua ilmaa. Näet tuttuja kasvoja. Näet tutun tienviitan. Kadun, joka oli viimeksikin yhtä auki revitty. Bussin penkeissä on tuttu tuoksu.

Toteat itsellesi, että kaiken kokemasi oli pakko olla unta. Ympärilläsi kaikki on samoin. Tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt sinun nukkuessasi.

Sinun tekisi mieli kertoa unesta kaikille, mutta et tiedä, mistä aloittaisit. Kukaan muu ei voi jakaa tunnetta, jota olet unessa kokenut. Kunpa voisit näyttää sen, mitä mielessäsi pyörii. Sitä ei voi kuvailla sanoin. Vain tuntein.

Olet onnellinen. Kiitollinen.

Onnellisempi kuin ennen. Vaikka elämäsi on auki revitty. Jätetty lojumaan paljaana utuiseen kesä aamuun. Vaikka joudut etsimään itsesi tähän hetkeen uudelleen. Etsimään uuden syklin. Pääsemään jaloillesi. Koet silti olevasi enemmän elossa kuin ennen.

Olet paluumuuttaja, seikkailija, kotiaan etsivä.

Mutta se olet vain sinä. Se tuttu sinä, jonka tunsit ennen ja tunnet edelleen.

KIRJOITTAJA:
EMILIA HÄMÄLÄINEN