HERKKYYS
26.9.2018
Emilia Hämäläinen

len herkkä.

Ajattelen paljon.

”Kasvata itsellesi paksu nahka”, ne sanovat. Ja niin se nahka kasvoi. Mutta se nahka ei kuin pidä herkkyyden lujasti sisässä. Se ottaa osumaa asioista ja ne siitä huolimatta jättävät jälkensä. Jokaisella ne jättävät pienet tai isot jäljet. Kuin tatuoinnit.

Vaikka se iho välillä tuntuukin vahvalta kuin haarniska. Se tuntee silti kaiken.

Kellään ei kuitenkaan ole vain haarniskaa. Sisältä löytyy ihminen. Ihminen, joka tuntee ajattelee ja kokee asioita.

Kokee omalla henkilökohtaisella tavallaan.

Tunnen vahvasti. 

Jokin laulu saattaa viedä minut hetkeksi pois ja saada ajatukseni virtaamaan. 

Tarvitsen rauhaa, inspiraatiota ympärilleni. Elän mielikuvituksellani.

Ymmärrän helposti piilotetut ajatukset toisten sanoista. Olen empaattinen.
Pystyn aistimaan toisen tunteet. 

Kukaan ei voi koskaan asettua toisen saappaisiin. Sitä peilaa kokemaansa tuleviin asioihin. Vaikkei sitä edes tiedostaisi.

Toinen itkee ja murtuu. Toinen ei osaa näyttää tunteitaan ja vaikuttaa vahvalta.

Kukaan ei ole vain vahva.

Jokaisella on tunteet ja jokaiseen voi sattua. Jokainen voi joskus satuttaa jotakuta.

Toisista välittäminen on ok. Sen näyttäminen on ok. Sanojen sattuminen on ok. 

Aina ei luota omaan intuitioon. Sitä sanoo ja tekee jotain koska tuntee itsensä epävarmaksi. Sitä kuvittelee olevansa parempi erilaisena.

Pelkään ihan turhaan. En tiedä pelkäänkö muita, vai itseäni. Vai kumpaakin.

Olen herkkä. En liikaa, enkä liian vähän. Juuri sopivasti. Koen sen kuitenkin osaksi itseäni.

edit: tuli jostain ihan tyhjästä vain fiilis kirjoittaa. Kuuntelin erästä biisiä ja lauseet syntyivät. Herkkyydestä puhutaan paljon. Se on moninainen aihe. Se on mielenkiintoinen juttu, jota pohdin usein. Herkät ihmiset tuntevat vahvasti ja useat luovat ihmiset puhuvat lukeutuvansa heihin – taiteellisuus vaatiikin aistiherkkyyttä. Herkkyys nähdään usein heikkouden merkkinä, aivan turhaan. Onneksi nykyään tietoutta tästä jaetaan laajalti.