ISLANTI PÄIVÄ 1

Kotiuduimme Islannista muutama päivä sitten. Sanomattakin selvää, että kuvasaldo on valtava ja selviydyn juuri flunssasta…Haluan tähän alkuun kertoa vähän käytännön vinkkejä Islantiin reissua suunnittelevalle. 
 
Valuutan vaihto: Me emme vaihtaneet rahaa Suomessa, enkä ole varma onko se jokaisessa Forexin konttorilla mahdollista. Suomessa Islannin kruunun kurssi on hieman vääristynyt, joten kannattaa nostaa käteistä vaikka lentokentältä. 
 
Majoittuminen: Yövyimme mukavassa Airbnb:ssä Reykjavikin keskustassa. Erään omakotitalon kellarissa oli pari huonetta, joista yhdessä majoituimme. Vessa ja keittiö olivat yhteistä tilaa muiden majoittujien kanssa. Löydätte majoituksen täältä: Airbnb
 
Hintataso: Joku kehui ennen reissua, kuinka kallista Islannissa on. Naurahdin ääneen, että onhan meillä täällä Suomessakin kallista. No mutta Islannissa Suomikin tuntuu Saksalta. Perus annos ravintolassa on 20 eurosta ylöspäin. Meidän lähikaupassa juustoviipaleet maksoivat lähemmäs 20 euroa ja kananmunat kympin. Käytiin eräässä hyvässä brunssipaikassa, joka kustansi 45 euroa. Suosittelen budjettimatkaajalle jo pelkästään tästä syystä majoitusta, jossa voi kokkailla itse eväitä. Tietysti me käytiin vain parissa paikassa, joten varmasti edullisemmin voi löytää. 
 
Sää: Kylmä. Se säätiedote voi hämätä, koska Islannissa tuulee hitonmoisesti. Talvella varaudu untuvatakkiin ja toppahousuihin sekä hyvään lämpökerrastoon. Kyllä kävi sääliksi parin aasialaisen pukeutuminen paljailla nilkoilla ja kevyt toppatakissa. Ja tarkistakaa se sää joka aamu, jos vuokraatte auton…
 
Auton vuokraus: Kannattaa varata auto ajoissa. Me varasimme mini-maasturin Cheap Jeepistä ja kahden päivän hinta oli vähän yli 200 e. Tosin me otimme auton pari päivän varoitusajalla. Jos otat auton Reykjavikista, voit kertoa majoituksesi ja he hakevat sinut auton noutopaikkaan. Ajaminen on helppoa ja bensa-asemia löytyy useita. Islannissa ajetaan oikeaa puolta, ja ratti on vasemmalla, kuten Suomessa. Ainakin talvella kannattaa seurata päivittyviä tietoja suljetuista teistä ja säästä. 
 
Ja sitten, minne mennä Islannissa? 
PB232482

Useat suosituimmat nähtävyydet sijaitsevat niin sanotun Golden Circlen varrella.  Reitti lähtee Reykjavikista ja palaa sinne takaisin.  Me menimme ensimmäisen puolikkaan tästä, kunnes päivänvalo loppui kesken. Palasimme kiltisti samaa tietä takaisin. Talviaikaan kannattaa huomioida, myös että aurinko laskee kokoajan aiemmin. Meillä se laski 4 aikoihin, joten reissuun oli lähdettävä ajoissa. 

PB232503

Ensimmäisenä eteen tuli Þingvellirin kansallispuisto ja tämä jäätynyt vesiputous.

PB232569

PB232576

Brúarfossin vesiputouksille etsimme reittiä hetken ja tämä sisälsi myös episodin, jossa automme jäi lumeen jumiin. Pienen kävelyn jälkeen lopulta pääsimme perille, ja vaiva kannatti. 

PB232636

PB232613

Geysirit ovat myös matkanvarrella ja vaikkei nähty itse purkautumista näytti siellä hienolta. Tosin tämäkin olisi ollut jännittävämpi luonnonvaraisena. Kyltit ja turisteille suunnattu kahvila vieressä tekivät ehkä hieman paikasta turistimaisen. Alla Skogafossin vesiputoukset.

PB232705
PB232714

PB232743

Takaisin ajaessa jouduttiin sitten kamalaan lumimyrskyyn. Se, että suomalainen pelkää talvella auton ratissa, vaatii jo jotain. Se alkoi yhtäkkiä ja samassa eteen ei nähnyt mitään ja nopeus täytyi laskea minimiin. Ajoimme varmaankin lähemmäs tunnin hätävilkut päällä autokaravaanin etummaisina. Siinä vaiheessa oltiin onnellisia, että olimme valinneet juuri tämän auton. Tätä juuri tarkoitan säätiedotuksen seuraamisella. Me emme sitä olleet sen tarkemmin katsoneet ja no, tuskin olisimme tehneet mitään erilailla, koska aikamme oli rajallinen. 

PB232487
 Seuraavaksi lähdimme ajelemaan etelään. Siitä lisää pian. 
EW

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.